Akvaariosta avaruuteen!

Lähestyn laatikon muotoista 70-luvun toimistorakennusta. Sisääntuloportaikon alin askelma on aikojen saatossa rapistunut ja lohkeillut, eikä siihen ole tehty korjaavia toimenpiteitä.

Testikäynti numero 4: Suomalainen suurehko kuntosaliketju

Saavun aulaan, olo on niin kuin olisin juuri keskeyttänyt jotain. Esitän asiani ja tarjoan Liikuntapäivien liikuntaseteliä perustellakseni syytä läsnäolooni. Lipuke ei herättänyt vastaanottovirkailijassa minkään näköistä ahaa-elämystä, kerroin uudelleen halukkuudestani tulla kokeilemaan kuntokeskuspalveluja …

”Ooksä varannut aikaa?” vastaanottovirkailija kysyi. En ollut. ”No, mä kysyn onko Penalla (nimet on muutettu) sulle aikaa..” 

 

Minua lähestyy hyvin treenatun oloinen mieshenkilö

Ensivaikutelmasta tulee mieleen Tape, se Tiina Jylhän mies, tiedätte kyllä. Minut ohjataan akvaarion oloiseen toimistohuoneeseen. Pienimuotoinen paniikki alkaa iskeytymään tajuntaan istahtaessani kuulusteltavaksi. ”Oletko varannut aikaa?” kysyy ”Tapen näköinen mies”. En ollut. Esitän hänelle esitäytetyn Liikuntapäivien maksuttoman liikuntasetelin, mistä löytyy yhteystietoni.

Häntä ei kiinnostanut.

Kerroin myös, että olen kartoittamassa toimintasäteeni sisällä olevia kuntokeskuksia, missä voisin kenties jatkossa harrastaa ryhmäliikuntaa, jos kaikki valintakriteerini täyttyvät. ”Olen aika vaativa asiakas”, sanoin. ”Ei tällä alueella muita hyviä ole”, sanoo ”Tapen näköinen mies”. Selvä.

”Akvaarioelämää”

Akvaariossa minulle kirjoitetaan kolmen päivän kokeilupassi, kiitos vaan ”Tape” siitä! Ja otettiin puhelin numero ylös. ”Mulla on tulossa seuraava varaus, mä pyydän että respan tytöt näyttää sulle mestoja.” Selvä.

”Mä soitan sulle maanantaina”, jatkoi hän. En tiennyt oliko se uhkaus vai lupaus.

Lopulta kävikin ilmi, että seuraava varaus ei ollutkaan vielä tullut ja lähdettiin ”Tapen näköisen miehen” kanssa kiertelemään tiloja.

Keskus oli todella iso ja avara

Kuntoilulaitteitta oli silmän kantamattomiin ja ikkunoista voi valoisalla säällä ihailla nelikaistaisen väylän liikennettä. Naisille oli pyhitetty oma kerros, mikä oli todella hienoa! Naisten puolella kuntosalissa oli myös avaraa, paljon ikkunapintaa, paljon hyväkuntoisia laitteita, oleskelukulmauksia, spinningsali ja yksi ihan uskomatan yksityiskohta! Mutta palaan siihen myöhemmin…

Pukuhuone oli myös todella tilava

Muuten ihan perus-settiä kaappiriveineen ja istuinraheineen. Olin sen verran aikaisessa, että paljon muita ihmisiä ei tiloissa vielä pyörinyt. Ryhmäliikuntakalenteria tutkaillessani olin jo huomannut, että tällä salilla on huomioitu myös seniorikansalaiset tuntivalikoimassa (vaikka en itse vielä heihin lukeutunutkaan).

Plussaa oli myös se, että ketjun toimipaikoissa on tarjolla fysioterapeutin palveluja sekä Fustra-ohjausta, suosittelen sitä muuten lämpimästi!

Spinningtuntini oli alkamassa

Ystävällinen ohjaaja tuli pyynnöstäni auttamaan pyörän säätöjen kanssa. En ole pitkään aikaan käynyt spinningtunnilla, enkä muistanut kuinka rankka tunti se on (jos säätää vastukset ja polkee ojauksen mukaisesti). Onneksi tunti olikin vain 30 minuuttia!

”Sitten voittekin jatkaa kuntosalilla tai seuraavaksi alkavalle tanssilliselle SH’ BAM –tunnille” sanoi opettaja. SH’ BAMIA olen kerran kokeillut, eikä ollut mun juttu. SH’ BAM tunnin menosta tuli mieleen nuorisofestarit sekä musiikista että koreografioista, eli en ole kohderyhmää.

En siis jatkanut mihinkään vaan siirryin suosiolla pukuhuoneeseen ja tähyilin suihkutiloja, että mistäs ne löytyy…?

Ystävällisesti pukuhuoneen naiset ohjasivat oikeaan suuntaan ja…

siis WHAT!?!?

Avasin oven ja pelmahdin laatikkotalon hämärästi valaistuun kulmahuoneeseen.

Sivuseinällä oli kaksi muhkeaa mustaan nahkaan verhottua hierontatuolia, vasemmalla seinustalla oli graniittikivinen avotakka! Sivupöydällä lepatti kynttilä lasisessa maljassa, sisustus oli kuin suoraan 90-luvun dot.com kulta-aikojen firman saunailtojenviettopaikasta.

Hämmennyksestä selviydyttyäni havaitsin vielä kaiken kruunuksi yhdellä seinustalla koivumetsämaisemallisen fototapetin. Itse suihkutila oli samaa jatkumoa, selkeää, jylhää, korutonta ”sen ajan” luksusta.

Tilassa oli ilokseni aiemmissa paikoissa perään kuuluttamani sauna ja iso sellainen, luonnollisesti! Mutta huh, mitä takaumia edustustilanmiliöö toikaan, suihkutellessani melkein kuulin korvissani toimitusjohtajan tervetuloapuheen ja henkilökunnan ablodit skoolauksien siivittämän takkahuoneen puolelta.

Arviointi:

Tilat: 4,5/5

Vastaanotto/asiakaspalvelu: 2/5

Jumppatunti (ohjaus ja ohjaaja): 3/5

Yleisarvosana: 3/5

Hinta: €€€ (BTW: Täällä oli ryhmäliikunta hinnoiteltu myös erikseen, hinnoittelu vaihteli keskuksen sijainnin mukaan)

Menisinkö uudelleen: Ehkä

Erikoismaininta: *Takka-huone/saunatilat*

Kirjoita vastaus

  • (ei julkaista)

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>